Tänään oli eläinhuoneen siivouspäivä. Aina yhtä iso urakka. :) Poikaset täyttivät 2 viikkoa ja vilistelivät jo terrassa. Yllätyin kyllä katsoessani niiden eritasoisuutta, kaikissa on erimäärä valkoista, helppo siis tunnistaa, mutta...Yhdessä ei oikeastaan ole ollenkaan valkoista, "huonoimmalla" onkin sitten PALJON. Leuan alla ja tassuissa tietenkin. Iloisen yllättynyt olen siitä, että laskujeni mukaan meillä on enää 4 yksinäistä (vertaa: kuukausi sitten 20) ja niistä kaksi siirretään kohta totutukseen.

Kissat aloittivat eilen uudistetun ruokavalionsa ja eilen meille maistui kissantonnikala ja tänään purkkiruoka (olisko ollut latz) ja sen seassa kananmunan keltuainen. Hienosti söivät. Saa nähdä miten huomiselle kermaviilisörsselille käy! :)

Koiraa odotellaan edelleen kovasti. Sunnuntaina onneksi saadaan "Stidi" hoitoon. Täytyykin ottaa kuvia oikein urakalla :)